Ruoka on maittavaa!

29.6.2014

Maitoa juodaan leirin aikana paljon, vakuuttaa ruokahuoltovastaava Pirjo Kivinen.
Maitoa juodaan leirin aikana paljon, vakuuttaa ruokahuoltovastaava Pirjo Kivinen.
Merimaskun tytöille maistuu avausvoiton lisäksi maittava aamupala.
Merimaskun tytöille maistuu avausvoiton lisäksi maittava aamupala.

Loimaan leirin ruokalassa touhuaa iso joukko iloisia työntekijöitä, jotta kaikki leiriläiset saavat maittavaa ruokaa koko leirin ajan. Loimaan osalta leirin ruokahuollon vastaavana toimii Pirjo Kivinen. Pirjolla on vankka kokemus leirin ruokailujen järjestämisestä, takana on kolme valtakunnallista leiriä ja yksi alueleiri. Päivät ovat pitkiä ja alkavat jo kukonlaulun aikaan, ensimmäinen työvuoro alkaa 5:45 ja kotiin viimeiset pääsevät illalla kymmenen tienoilla. Päivän ruokailusta vastaa seitsemän palkollista ja yhdeksän talkoolaista.

Elintarvikkeita yli 900 hengen ruokkimiseksi tarvitaan paljon ja tarvikkeita onkin saapunut keittiölle erissä jo pitkin viime viikkoa. Ruokalistat on laadittu yhteistyössä Pöytyän päässä ruokailusta vastaavan Kaija Lähteenmäen kanssa ja reseptit tulevat Loimaan ruokapalvelusta. Yhden ruoan valmistus vie noin tunnin ja yhen ruokailun kesto on ollut noin tunti ja kymmenen minuuttia. Ruokaa varataan noin 300-350 grammaa ruokailijaa kohden ja maitoakin kuluu yli 400 litraa vuorokaudessa. 

- Iloista havaita, että pesisnuoret osaavat kiittää, kiittelee Pirjo leiriläisiä hienosta käyttäytmisestä. Ruokailut ovat sujuneet hyvin ilman jonotusta ja leiriläiset ovat iloisia ja kiittävät kohteliaasti ruuasta. Tuoretuotteetkin ovat maistuneet poikkeuksellisen hyvin.

Tsemppiä keittiötiimeille leirin loppupäiviin ja kaunis kiitos maittavasta ruuasta! 

Ja nyt leiriläisten suosikkiruoan eli makaroonilaatikon kimppuun, nam!