Turku-Pesis luopuu naisten Superpesispaikasta

8.10.2013

Turku-Pesiksen kauden 2013 naisten Superpesisjoukkue.
Turku-Pesiksen kauden 2013 naisten Superpesisjoukkue.

Turku-Pesis joutuu luopumaan paikastaan naisten ylimmällä sarjatasolla Superpesiksessä. Päällimmäinen syy on pelaajapula.

Seuran puheenjohtaja Tapio Svärdin mukaan epäonneakin on ollut matkassa.

– Moni viime kauden pelaajamme on loukkaantunut tai ollut leikkauksessa, muutama on lopettanut kokonaan, pari pelaajaa vaihtoi seuraa ja muutamalla päätös pelaamisesta jäi uupumaan henkilökohtaisista syistä, summaa Svärd.

Päävalmentajana joukkueessa olisi jatkanut viime vuoden tapaan Timo Lamminen, joka luonnollisesti on pettynyt lopulliseen ratkaisuun. Lammisen lisäksi tulevaan kauteen oli sitoutunut neljä viime kesän runkopelaajaa. Viimekautisen joukkueen lisäksi pelaajaneuvotteluja käytiin myös monien uusien pelaajien kanssa, mutta ne eivät tuottaneet haluttua lopputulosta pelaajarungon puuttuessa. Seura ei halunnut täyttää joukkuetta täysin ulkopuolisilla pelaajilla.

Turku-Pesis nousi Superpesikseen kauden 2007 päätteeksi ja sijoittui parhaimmillaan kahdesti kuudenneksi 2010–11. Tätä ennen Superpesistä pelattiin Turussa 1993–1997. Yhden aikakauden päätyttyä on tilaa uusille haasteille.

– Seuramme panostaa nyt täysillä junioritoiminnan laadun ja määrän kasvattamiseen sekä tämän hetkisten aikuisjoukkueiden tukemiseen. Se, miltä sarjatasolta naisjoukkueemme hakee ensi kaudelle sarjapaikkaa, pitää keskustella seuran sisällä nopealla aikataululla, Svärd pohtii.

 

Lisätiedot:
Tapio Svärd
puheenjohtaja
Turku-Pesis ry
puh. 050-3732434