Varsinais-Suomen Pesis juhli 25-vuotista menestystarinaansa

11.6.2019


Varsinais-Suomen Pesis ry juhlisti 25-vuotista taivaltansa menestyneenä pesäpallon edistäjänä Varsinais-Suomen alueella. Juhlat pidettiin upeissa maisemissa ja aurinkoisessa säässä Naantalin Kultaranta Resortissa muutama viikko sitten.

Lämminhenkinen tilaisuus sisälsi maittavan tarjoilun lisäksi kauniita ja painaviakin sanoja V-S Pesiksen historiasta sekä kiittämisiä ja muistamisia. 

Puheenjohtaja Antti Aine avasi tilaisuuden ja halusi puheessaan nostaa esille kolme merkittävää asiaa, jotka ovat mahdollistaneet V-S Pesiksen menestyksellisen toiminnan: seurayhteistyö, yhteistyökumppanit yrityksissä ja kunnissa sekä palkattu henkilökunta. Näillä asioilla on taattu monen tapahtuman, projektin ja hankkeen onnistuminen.

Yhdistyksen entinen puheenjohtaja Sirpa Helin muisteli lukuisia hienoja tapahtumia ja ihmisiä, joiden kanssa on saanut työskennellä sekä nuoria, joita on saanut auttaa eteenpäin elämässä. Lounais-Suomen Liikunta ja Urheilu ry:n aluejohtaja Jari Haapanen kehui työtä, jota V-S Pesis on tehnyt lajin edistämisen eteen.

Yhdistyksen monivuotinen toiminnanjohtaja Satu Mikola kiitti suuresti yhteistyökumppaneita, joilta V-S Pesis on taloudellisen tuen lisäksi saanut paljon osaamista ja hyviä ihmisiä mukaan toimintaan.

Juhlatilaisuudessa Paavo Kalliolle Pöytyältä myönnettiin Pesäpalloliiton ansiomerkki. Pesäpalloliiton tunnustusmerkin saivat Tiia Iivonen Loimaalta, Juha Lehto Mynämäeltä, Sami Mäki Laitilasta ja Racel Sirola Naantalin Merimaskusta.

Lisää tilaisuudesta sekä V-S Pesiksen tulevaisuuden suunnitelmista Pesäpalloliiton aluemuutosten jälkeen voit lukea Pesäpalloliiton uutisesta täältä!