Simo Eerikäinen ja Toni Kohonen Turussa

30.9.2010

Pesäpallon kaikkien aikojen lyöjätilaston ykkösnimi Simo ”Iso-Kello” Eerikäinen päättää uransa puku päällä Turun Caribiassa lauantaina. Pesäpalloliiton kauden päätösgaalassa kantaesitetään myös legendalle omistettu tribuuttisingle, josta on tehty juoksumäärän mukaisesti 1020 kappaleen painos.

 

Täysosumakaudella 2007 mestaruuden kasvattajaseurassa Hyvinkään Tahkossa kruunasi vuoden pesäpalloilijan titteli, jonka Eerikäinen saavutti ensimmäisenä jokerilyöjänä kautta aikain.

 

Tuorein Superpesiksen kultamitalisti saapuu kuitenkin Caribian lämpöön Vimpelistä. Pelinjohtaja Risto Ojanperä palautti Vedon mestariksi 45 vuoden tauon jälkeen. Finaalivastustajan riveistä nuorten jututettavana on Superpesiksen valovoimaisin tähti, 14 Itä-Länsi-ottelua pelannut kaksinkertainen vuoden pesäpalloilija Toni Kohonen, jonka ura jatkuu tulevalla kaudella Sotkamossa.

 

Nimikirjoituksia jaetaan sekä ennen että jälkeen klo 18.30 alkavan gaalatilaisuuden. Estradille nousevat nuorten Superpesiksen parhaat, miesten Ykköspesiksen tähtikaarti sekä lukuisia muita ansioituneita pesäpallotoimijoita. Pesisbileet eivät luonnollisestikaan pääty tähän. Timantinkovat kotimaiset Flinch, Soulmates ja The Winyls viihdyttävät Caribian kansaa myöhäisillan tunteina.

 

Ennakkolippuja iltaan 10 euron hintaan Varsinais-Suomen Pesiksen toimistolta.